VUODEN 2020 KRUUNASI KORONATARTUNTA


Tiedän, että en ole ainoa, joka haluaa jo lopun tälle vuodelle ja, joka on venynyt äärirajoilleen tasapainotellesaan kaikenmaailman asioiden kanssa pitääkseen arjen kasassa. Takki on ihan tyhjä, ja tuntuu, ettei ole enää mitään annettavaa eikä mitään mistä ammentaa. Eikä toisaalta mitään odotuksiakaan, kiitos koronan seurauksineen. Tänä vuonna riittämättömyyden tuska on ollut ihan uudella levelillä. Tuntuu, ettei oikein mikään panos ole ollut tarpeeksi iso. Nyt voin myöntää nakanneeni hanskat tiskiin tältä vuodelta. Pääasia nyt vain mennä päivä kerrallaan. Ja se vieköön parempaan ensi vuoteen.

Enpä olisi perjantaina uskonut, että sunnuntaina puhelimeen kilahtaa ilmoitus positiivisesta koronatestin tuloksesta. Kaikesta varovaisuudesta huolimatta. Perjantaina vielä ajattelin koota koko vuoden yhteen postaukseen summattuna ja silloin jo tuotti hankaluuksia pukea tätä vuotta sanoiksi. Onko tänä vuonna tapahtunut mitään positiivista? Tämä vuosi on ollut yhtä rämpimistä, ja pilvireunoja on väkisin hopeoitu kaivamalla asioiden positiiviset puolet esiin. Ja jos niitä ei ole ollut, niin niitä on tehty ja keksitty. Tällä menettelyllä mennään nyt sitten näköjään vuosi loppuun ja yritetään vaan selviytyä.
Koronan pahin oire on syyllisyys t. potilas. Se ei tässä tilanteessa auta, mutta eipä tuon asian toteaminenkaan. En tietenkään olisi liikkunut kotoa mihinkään, enkä päästänyt lastani lähtemään isälleen perjantaina jos vaan olisi voinut ennakoida tätä tartuntaa jollain tapaa. Tuntuu jopa vähän raskaalta, että olen naureskellut asialle ja heittänyt vitsiä, vaikka omassakin lähipiirissä on riskiryhmään kuuluvia ihmisiä. Fiksuin neuvo mitä voin antaa, niin kuljettakaa käsidesi mukana, välttäkää paikkoja, joissa turvavälit ei toteudu, suojatkaa itsenne maskilla (muistuttakaa myös muita) ja jos on _mitään oireita_, hakeutukaa testattaviksi. Ja onhan koronavilkku ladattu? Vain niin voidaan suojella tässä tapauksessa haavoittuvaisimpia



Tämä vuosi on antanut töiden puolesta todella paljon. Ja työstä on myös tullut kiitosta ja pääasiassa vain hyvää palautetta, jota on jo sinänsä odotettukin kaikki työpanos huomioon ottaen. Tämän vuoden tavoite oli astua aina mahdollisuuksien mukaan epämukavuusalueelle ja sillä alueella on tullut vietettyä ruhtinaallisesti aikaa. Se on myös luojan kiitos vienyt toivottuun pisteeseen. Tätä ehdottomasti siis jatkossakin, heti ensi vuonna. Vaikka kuinka se tarkoittaisi yhtä askelta eteen ja kahta taakse, on se sen arvoista.
Ensi vuodelle yrityksen osalta on uusia suunnitelmia, ehkäpä myös uusi aluevaltaus ja siksi sen osalta uusien unelmien tavoittelua. Näistä kerrotaan meidän yrityksen kanavissa toki vielä tarkemmin, kun sen aika on. Taputan itseäni olalle ihan silmittömästä rohkeudesta ja asioiden silmästä silmään kohtaamisesta. Olen mennyt suoraan päin niitä asioita, joista olen kokenut isointa epävarmuutta. Vuosi sitten en olisi mennyt, vaan odottanut oikeaa hetkeä. Tämä vuosi on ollut muistutus siitä, että nyt tai ei koskaan. Mitään "oikeaa hetkeä" ei ole olemassakaan, mitä kasvamiseen ja kehittymiseen tulee. Jos haluaa kehittyä ja tehdä unelmista totta, niin nyt on se aika.

Koulu on yhä kesken, ja se onkin yksi murheenkryyni kaikkinensa. Tämä vuosi ei ole sen osalta ollut menestys eikä mikään. Ensi vuosi aikaa saada kaikki valmiiksi ja tavoittelen asioiden mahdollisimman nopeaa purkittamista ja kunnialla opinnoista selviämistä. Tämä tulee varmasti näkymään arvosanoissa aiempiin verrattuna, mutta tämä kaikki motivaation puutteineen ja etäopintoineen on yksinkertaisesti osoittanut sen, että tie ei oo ollut ihan niin suora kuin ajattelin. Jokaikinen kerta ei tarvitse ylittää itseään ja joskus voi vaan pyrkiä esimerkiksi pääsemään kurssista läpi. En aio ottaa lopuista opinnoista mitään ylimääräistä painetta ja valvoa öitä sen takia. Tämän puhtaaksi kirjoittaminen tuntuu uskomattoman vapauttavalta ja siinä on jo tarpeeksi syytä pitää tämä asenne.



Tämän vuoden piti kuljettaa mut ulkomaille, toteuttamaan unelmia, jotka liittyy matkustamiseen. Piti löytää maailman kauneimpia kolkkia, tuntea vapautta, seikkailla ja tutkia uusia asioita. Sen sijaan kesälomakin meni koronaa varoessa ja määränpääksi valikoitui ainoastaan Kainuu. Vielä keväällä ei juuri hetkauttanut koronat eikä muutkaan hidasteet, kun elämässä oli niin paljon hyvää. Tämän hyvän kyljessä tyhjänpanttina roikkuminen on näin jälkikäteen lähinnä kaduttanut. Irtipäästäminen olisi pitänyt tehdä jo paljon aiemmin. Monelta nykyiseltä harmilta olisi näin vältytty. Vuosi toi tämän kolhun myötä tullessaan isoja oivalluksia anteeksiantamisesta. Ehkäpä jatkossa kiinnitän huomioni siihen, että tunnen ihmissuhteissa turvallisuutta ja varmuutta, epäluottamuksen ja Sherlockina toimimisen sijaan. Aikuisesta ihmisestä ei tarvitse ottaa itselleen mitään rakennusprojektia, eikä syyllisyyttä tarvitse kantaa muiden vajaavaisuuksista. Näiden asioiden hoksaaminen on kasvattanut siivet selkään ja vahvistanut omaa identiteettiäni olla juuri tällainen kuin olenkin. Se, että jostain asioista ei saa koskaan antamaansa panosta takaisin, ei ole minulta pois. Suuren sydämen ja moraalin omaaminen voi silloin tällöin olla ammus omaan jalkaan. Olen kuitenkin enemmän kuin valmis maksamaan siitä hinnan.

Sydän murskattiin, mutta upeita ihmisiä tuli tilalle ja samat vanhat tyypit on puhelimen päässä yhä edelleenkin. Mun sydän pakahtuu kaikesta huolenpidosta ja rakkaudesta, mitä olen saanut viime päivien aikana tuntea. Niin kaikista tutuimmilta kuin tuntemattomiltakin. Iso iso kiitos. Paljon olisi jäänyt kokematta ja näkemättä ja toteutumatta ilman lähimmäisimpiä. Isoin kiitos kuuluu vilpittömästä halusta olla tukena ja mukana matkalla. Jos en kaikessa olekaan onnistunut enkä kaikkea (vielä) saavuttanut, niin mulla on maailman ihanimmat ihmiset ympärillä, jotka elää kaikessa mukana ja joiden kanssa voin jakaa ilot ja surut. Uskon, että oikeat tyypit tuntee kyllä tässä kohdassa lämmön sydämessään. Onneksi ihanien ihmisten myötä, on tämäkin vuosi sisältänyt paljon ihania tapahtumia ja muistoja taskujen ja muistikorttien täytteeksi. Unohtumattomia nauruja ja itkuja - sitä mitä elämä parhaimmillaan on.

Tämän kaiken lisäksi sain kuulla ilouutisen - musta tulee toisen kerran kummitäti! Mikä kunnia ja luottamuslauseke samassa paketissa. Kaikki ei siis missään nimessä ole voinut mennä ihan pieleen, kun tällainen kunniatehtävä kilahti tälle vuodelle. Tuutte siis näkemään vauvajuttuja ensi vuonna, hehee. Toivottavasti mun krooninen vauvakuume ei ihan leviä käsiin. Ihanaa saada uutta elämää sukuun. Toivotaan, että kaikki menee hyvin ja miniukko saapuu terveenä ihastuttamaan kaikki itseensä.

Vanha koti kaikkine muistoineen painautui kiinni pari viikkoa sitten, ja hyvä niin. Uusi alku uudessa kodissa tuntuu nyt vähintäänkin helpottavalta asialta. Oon puhunut tunneähkystä, jonka voin yhdistää mihin tahansa maan ja taivaan väliltä somesta jazziin jne. Edellisessä kodissa alkoi olla tapahtumien ähky. Liian paljon tapahtumia samojen seinien sisällä. Muutto kymmenen neliömetriä pienempään asuntoon sen sijaan oli yksi show sekin. Myin yli puolet tavaroista, mikä tosin oli vain ja ainoastaan helpottavaa. Täällä on vielä keskeneräistä pandemian aiheuttamien toimitusten viivästymisien ja yhden juupas eipäs -sisustajan vuoksi. Puhumattakaan siitä, etten juuri nyt voi tehdä mitään edistääkseni mitään. Esittelen mielelläni lopputuloksen heti, kun se kaunis päivä koittaa. Sen verran vakuuttunut olen. Nyt olisi tarkoitus rakentaa tästä koti, jossa viihdytään mahdollisimman pitkään.



En ikimaailmassa viime vuoden loputtua ahdistuneisuudeksi kasaantuneisiin terveyshuoliin ja todella sekavaan mielentilaan totuuden ja valheen välillä roikkumisesta olisi uskonut, että myös vuosi 2020 loppuu näin kehnosti. Mulla on käytännössä kaikki jouluasiat ja -valmistelut hoitamatta tai vähintäänkin kesken. Samaan aikaan, kun olen yksin eristyksissä kotona. Huoli kaikesta keskeneräisyydestä, ja muiden terveydestä, ja epätietoisuudesta omasta voinnista kalvaa. Ei ole oikeasti ihmekään, että olen tuntenut koti-ikävää ja ihan vilpittömästi tarvetta vaan hetkeksi kääriytyä peiton alle turvaan hiljentämään ajatukset. Täytyy myöntää, että koko viikonloppu meni huokaillessa ja itseäni keräillessä. Se oli se hetki, kun ymmärsin, että oon yksinkertaisesti aivan loppu ja todella väsynyt. Repesin eilen(kin) ihan holtittomaan itkuun siitä, että kunpa vain voisin mennä jouluksi kotikotiin ja antaa maailman levätä laakereillaan huolimatta mistään ylimääräisestä. Sitä kai kaikki muutkin tekee tämän tilanteen sallimissa rajoissa. Ei auta kuin pinnistellä ja ajatella, että nyt on parempi tehdä pieni joulu kotiin voinnin sallimissa rajoissa.

Tänä vuonna olen onnistunut löytämään kuitenkin rauhan ja kultaisen keskitien olla vapaa ja kantaa vastuu. Tällä tarkoitan sitä, että olen aiemmin kipuillut enemmän kuin tarpeeksi eri rooleista. Milloin olla äiti, jotta voi olla sitä tarpeeksi. Milloin yrittäjä ja milloin työntekijä. Milloin taas ystävä ja milloin kumppani. Miten saada kaikki samaan aikaan yhdistettyä ja miten pitää kontrollin tunne omissa käsissä. Aiemmin koin olevani häkkilintu, joka vaan siirretään eri tiloista toiseen, ja joka oli aina vähän pihalla. Nyt tilanne on huomattavasti parempi, asioissa on tasapaino ja ainakin suurin osa asioista tulee myös hoidettua tai ainakin kirjattua ylös kalenteriin. Tämä lisää mulle tunnetta asioiden hallittavuudesta ja vähentää huomattavasti stressiä. Mahdollisesti tää ylimääräisten menojen karsiminen koronapandemian vuoksi on vähentänyt fomoa ja se osaltaan tuonut mulle rauhaa keskittyä olennaiseen.
Myrkylliset asiat jätettyäni taakse olen muutenkin keskittynyt tekemään kauaskantoisia ja kestävämpiä valintoja. Vähentänyt pikamuotiin kuluttamista, panostanut laatuun ja koittanut mahdollisuuksien mukaan suosia kotimaista.

Kaikesta huolimatta en voi kuin olla kiitollinen kyltymättömyydestä optimistisuudestani ja huumorintajustani, jotka saavat periksiantamattoman palon pysymään sydämessä ja ottamaan aina sen seuraavan askeleen kaikista hidasteista huolimatta. Tai siitä, että vaikka maailma kuinka tuntuu murenevan osiin ympärillä, löydän aina jotain mihin tarttua, ja mistä tuntea onnea. En ehkä heti sillä hetkellä, mutta pienen prosessoinnin jälkeen. Toivo, mikä mussa elää, on yksikertaisesti ihan mahdotonta selättää. Oon aina valmis yrittämään, vaikka faktat sanoisivat mitä. Se näköjään vie ja on vienyt päivästä toiseen, kun yhä edelleen eksyy hymy kasvoille, vaikkei tällä hetkellä elämä kyllä tänne neljän seinän sisään juurikaan hymyile.



teddytakki - Vero Moda
neule - H&M
hame - Vila
kengät - Timberland (2nd hand)
huivi - H&M



Selvästi mun koronatartunnan aiheuttaneet oireet on se, mikä ympärillä kiinnostaa. Joten kerrottakoon siitä. En olisi edes tällä kertaa hakeutunut koronatestiin jos se ei olisi ollut edellytys muutaman päivän jatkuneelle kasvokivun selvittämiselle. Kasvokipu on ollut aina tähän asti oire poskiontelotulehduksesta, jota olen ehtinyt tänä vuonna sairastaa jo useamman kerran (kukaan ei varmaan jaksa yllättyä). Puuskutin enemmän kuin kerran saadessani taas lähetteen koronatestiin. Jäin siis perjantaina omaehtoiseen karanteeniin, lauantaiaamuna kävin testissä ja sunnuntaiaamuna puhelimeen kilahti tulos. Tässä ollaan nyt sitten kotona eristyksissä ainakin sunnuntaihin. Sunnuntaina alkoi ihan jäätävä hengenahdistus, rytmihäiriöt, kuvotus ja vatsakipu, korvien särky ja kuiva yskä. Ainoa kuumepiikki oli perjantai-iltana, ja muutoin koko ajan alilämmön puolella ja välillä iskee horkka. Varsinaista flunssaa ei ole, ja maku- ja hajuaisti on tallella. Kannattaa siis tarkkailla omaa oloa. Oireet tuntuu olevan mitä kummallisimpia ja vaihtelevan todella paljon. Hakeudu herkästi koronatestiin, vaikka kuinka se turhauttaakin. Ollaan mieluummin liian varovaisia kuin välinpitämättömiä.

L on viettämässä karanteenia isällään ainakin sunnuntaihin asti. Hänkin kävi testissä, mutta tuloksia ei olla vielä saatu. Tää on tosiaan nyt vähän odottelemista ja jännitystä. Iski kyllä kovaa vasten kasvoja tää armottomuus hetkessä menemisestä ja aika arvaamattomasta tulevan odottamisesta. Voisko kaikki vaan tervehtyä ja maailma palata ennalleen. Vaikka jo heti huomenna. Pliis.




Tykkää-merkinnät

Kommentit