VOIKO LAPSIPERHE VÄLTTYÄ TAVARAPALJOUDELTA?


Eroperhe, kaksi kotia ja viikonloppureissailua toisen vanhemman luokse. Vaihtovaatteita ja muuta päivittäistavaraa täytyy olla riittämään kahden kodin välillä. Sillä aina jotain jää, mitä arjessa tarvittaisiin. Päiväkotiin pyydetään viemään tarpeeksi vaihtovaatteita, näin kesän kynnyksellä verkkapukua ja juomapulloa ynnä muuta tarpeellista. Asuessa opiskelevan vanhemman kanssa, virikkeitä lapselle tulee todellakin löytyä, kun hommat harvoin loppuvat siinä klo 16 paikkeilla.
Pieneksi jääneet vaatteet eivät ole löytäneet uutta kotia ja niitä lojuu Ikean säkillisiä makkarin nurkassa sekä varastoissa. Puhumattakaan leluista, joista on jo kasvettu ohi. Tai syöttötuolista, vanhoista kypäristä, ynnä muista sellaisista härveleistä, jotka ei oo viimeisimmän käytön jälkeen liikahtaneet senttiäkään.


Tavara-ahdistus ohjaa järkevään kuluttamiseen


...Ja kaikki tavaran määrä, varsinkin näin viidenkymmenen neliön sisällä olisi hyvä minimoida. Samoin kuin ostotarve tulisi aina harkita tarkkaan, eikö? Perjantaisin tuntuu yleensä yhdenlaiselta seikkailijalta, kun makkarista kylppäriin mennessä raivaa itselleen reittiä auki. Varasto on täynnä roinaa, ja jokainen kaappi pursuaa tavaraa, vaatteita lojuu niin pyykkinarulla, pyykkikorissa kuin sängyillä ja lattioillakin. Ahdistus. Siivous tekisi mieli delekoida jollekin muulle. Eniten ärsyttää se, että jossain on aina joku sotku levällään. Sitä paitsi siivotakseen yhtään mitään, täytyy ensin tehdä monta muuta asiaa, jotta pääsee edes siivottavaan kohteeseen tai sen äärelle. Ne on sitten niitä pienen pieniä ohuita hetkiä, kun mieli lepää kaikessa ympärillä vallitsevassa puhtaudessa.

Yritän aina jouluna ja synttäreinä painottaa sukulaisille ja ystäville, että vain sellaiset asiat on toivottuja, joita L oikeasti tarvitsee. Mun mielestä ei ole ollenkaan hölmöä kartoittaa esimerkiksi vaatetilannetta tai käyttötavaroita ja tehdä sen pohjalta toivomuksia L:n toiveet huomioon ottaen. Ajatuksena, että ostetaan extraa vasta sitten, kun edelliset on saatu nurkista pois pyörimästä tai kun joku on oikeesti ansaittua tai tarvittua. Olen ymmärtänyt, että on ihan turha haalia tavarapaljoutta kotiin lisäämään turhautuneisuutta tai lisähommia järjestyksen ylläpitämisestä. Vielä joskus saan tästä varmaan paskamutsi -leiman otsaani poikani toimesta, mutta yritän kuitenkan opettaa näin järkevää kuluttamista myös hänelle.


Tavaroiden ja vaatteiden laatu ja käyttöikä ykkösiä


Kuten sanottua, neljävuotias on vielä sen ikäinen, että pyykkiä tulee ja leikki on tärkeää työtä ja oppimista. Aikalailla minimäärällä ollaan menty lelujen suhteen, mutta silti kaikki ylimääräinen huokailuttaa. Etenkin meidän perheessä, missä en yksinkertaisesti ehdi tehdä kaikkea ajallaan, ei voi luottaa niuhaan määrään vaatteita ja muita päivittäisiä tarvikkeita. Suosin aina, AINA, sellaisia vaihtoehtoja, joiden käyttöikä on mahdollisimman pitkä. Kengissä ja ulkovaatteissa panostan laatuun, ja hankin kaiken uutena. Mutta muuten pyrin löytämään vaihtoehtoja uuden materian hankkimiselle.

Kirppistele, kierrätä. Nojoo, ihan kiva juttu, mutta voinko palkata jonkun hoitamaan sen urakan? Se kun ei ole mikään muutaman tunnin pikkuhomma, vaan aikaa saa varata vähintään päivän kuvatakseen kaiken, mikä on järkevää myydä eteenpäin. Eikä siinäkään mitään jos ei olisi yhtikäs mitään muuta tekemistä, mutta kun on. Ei siis vain se, että tavaran määrä on minimoitu, mutta myös se kaikki työ sen ympärillä ja siihen liittyen. Esimerkiksi nimikointi, kierrätys, pesu ja huolto yms. Tässä olisi jollekin niiiin oiva ongelma ratkaistavaksi vaikka liikeidean turvin. Alkaa siis kehittää lapsiperheiden kulutusrumbaan jokin järkevä kokonaisratkaisu.


Väitän todella, että ainakaan tässä meidän tilanteessa, tavarapaljoudelta ei todellakaan voi välttyä.
Vaikka se koitetaankin minimoida meidän perheelle hyviksi todetuin keinoin.




Onko sulla koskaan tavaraähkyä tai -ahdistusta?


emilia

Tykkää-merkinnät