MUN UNELMASTA TULI HALO CREATORS OY


Toivon, että vuosien päästä tää on tarina päättäväisyydestä. Tarina siitä, miten tyhjästä tehdään kannattava bisnes. Toivon, että vuosien päästä me hymyillään edelleen keskellä aurinkoista kesäpäivää yhteiskuvassa ja ollaan yhtä vilpittömän tietämättömiä siitä, mitä elämä seuraavaksi eteen tipauttaa. Mun eteen se tipautti tällä kertaa kaksi aivan mieletöntä tyyppiä - Ellin ja Tiia-Marian. Lisäksi eteen tupsahti mahdollisuus tai pikemminkin elämäni tilaisuus, joka olisi ollut hullua sivuuttaa. Kaikki on rakentunut pikkuhiljaa, ja rakentuu yhä edelleen. Joskus elämä on nurinkurinen ja juuri silloin, kun ei itsekään tiedä mitä haluaa, alkaa kaikki palat pikkuhiljaa loksahdella kohdalleen. En olisi vuosi sitten voinut kuvitellakaan, millaiselta elämä näyttää (ja tuntuu) nyt. Vaikeuksilta, kiemuroilta, mutkilta ja lähtöviivalle palaamisilta ei ole vältytty. Siitä huolimatta, tässä me vaan ollaan, kolme kunnianhimoista osakeyhtiön omistajaa ja yrittäjää. Me ollaan Halo Creators Oy.



Tästä kaikki alkoi


Tavattiin kauan sitten Ellin kanssa erään Whatsapp ryhmän avulla. Nähtiin ensimmäisen kerran ja käytiin nappaamassa kuvia toistemme blogiin. Pikkuhiljaa tutustuttiin enemmän ja siinä samassa erään kerran kahvilla juteltiin somesta ja sen tekemisestä ja intohimosta siihen. Pari vuotta aiemmin olin alkanut kypsytellä päässäni ideaa yrittäjyydestä ja olin pikkuhiljaa uskaltanut antaa idealle lisäpotkua. Mainitsin tästä Ellille ääneen ja heitin ilmoille villin idean siitä, että kiinnostaisiko häntä hypätä mukaan tähän kelkkaan. Hetken ajatus ilmeisesti muhi, kunnes alkoi ottaa tuulta alleen. Ei muuta kuin yhdessä yhtiö pystyyn! Lukemattomia määriä selvitettäviä asioita, tapaamisia yritysneuvojan ja lakimiehen kanssa, opettajien konsultointia ja ystäviltä avun anelua sekä korvat ja silmät auki pitämistä ja jatkuvaa tiedonjanoa.
Yksi syksyinen ilta Elli ehdotti, että miltäs kuulostaisi jos mukaan lähtisi kolmas osapuoli. Kaiken jo tehdyn työmäärän jälkeen olin vakuuttunut, ettei se voisi olla huono idea. Aika pian tehtiinkin perustusilmoitusta kolmestaan. Tiia-Maria lähti mukaan ja niinpä meitä osakkaita oli kolme. Samaan aikaan jännittävää ja huojentavaa, kun vastuuta sai jaettua vielä yhdelle. Ja selvennykseksi - yhä edelleen olen yhtä vakuuttunut, että parempaa lisää tiimiin ei varmastikaan oltais voitu saada.



Mitä me sitten tehdään?


Meidän nimen takaa löytyy ihan oikea ideakin. Halutaan luoda haloefektejä osaamisellamme yritykselle eli toisin sanoen tarkoituksenamme on nostaa yritysten näkyvyyttä ja erottuvuutta jo olemassa olevin keinoin. Me halutaan luoda visuaalista, nykyaikaista sisältöä. Ja pitää yritykset kiinni ajan hermoilla, ja tarjota heille juuri heidän tarpeisiinsa ja toiveisiinsa sopivaa sisältöä heidän asiakaskuntansa tavoittaen. Lyhykäisyydessään tuotetaan räätälöidysti pääasiassa sosiaalisen median sisältöä toisille yrityksille. Tämän lisäksi ollaan valmiita hyppäämään kameran takaa konsultointitehtäviin ja apukäsiksi tapahtumiin. Lisää meistä voit lukea yrityksen nettisivuilta halocreators.fi. Luvataan myös kädet sydämillä vastata kaikkiin kysymyksiin, mitä ikinä juolahtaakin. Yhteyttä voit ottaa meilillä osoitteeseen info@halocreators.fi. Lisäksi suosittelen ottamaan meidän Instagramin @halocreators seurantaan, niin näät varmasti sneak peekkiä kulissien takaa ja ehkäpä saat myös vinkkejä oman tai yrityksesi somesisältöihin. Löydät meidät myös Facebookista Halo Creators. Myöskin Linkkari valloitetaan, kunnes tästä vain ehditään. Sieltäkin tulet löytämään meidät yrityksen nimellä.

Tällä hetkellä allekirjoittanut on hoitanut hallinnollisia hommia, tehnyt kirjanpitoa ja suunnitellut kaikkia tylsiä talousasioita. Aikomus on jatkossakin keskittyä samaisiin hommiin kaiken muun ohessa. Onneksi on markkinoinnin ammattilaiset työtovereina, jotka taas todella tietävät kaiken sen, mitä itse en tiedä, ja toisinpäin. Työnjako meidän kesken varmasti selkenee sitä mukaa, kun päästään oikeesti kunnolla tositoimiin. Tällä hetkellä venytään kaikki tekemään käytännössä mitä milloinkin vain ehditään.


Miten yrittäjyys on lähtenyt käyntiin?


Koko yrittäjyyteen hyppääminen virallisesti viime vuoden lokakuussa on ollut yksi jännittävä sivu käännettäväksi. Samaan aikaan, nautin tästä enemmän kuin mistään muusta ikinä aiemmin. Vapaus on se, mitä töiden tekemiseltä haluan. Heti vapauden jälkeen toiseksi tärkeimpänä tulee mielekkyys. Olen aiemmin tehnyt työtä vain ja ainoastaan rahan takia, eli hauskaa on ollut ainoastaan kotiin pääseminen ja palkkapäivä. Nämä asiat ovat aivan liian vähäpätöisiä pystyäkseni luomaan oikeesti onnellista elämää ja kivaa arkea. Varsinkin, kun elämään nyt sattuu kuulumaan aika paljon muutakin kuin työt. Anyways, nautin. Nautin niin paljon. Nyt teen työtä itselleni omilla ehdoillani. Työmäärä ja jatkuva asioiden selvittely ei edes tunnu taakalta, kun sitä tekee sydämensä pohjasta.
Mainitakseni jälleen sen hemmetin koronan, on yrityksen käyntiin polkaiseminen kieltämättä tuottanut haasteita. Kuten kaikki voidaan arvata, ei pandemia tee taloudelle hyvää ja ellei yrityksillä ole asiakkaita, ei ole myöskään tuloja, joilla taas ostaa ylimääräisiä palveluita. Tilanne on kysynyt luovuutta ja joustavuuttakin. Ollaan ainakin alusta saakka tämän tilanteen vuoksi jouduttu luovimaan ja ehkäpä osataan jatkossakin pitää optimistisuus yllä. Mitään kun ei kuitenkaan synny itsestään. Huolimatta maailman tilanteesta, ollaan päästy tekemään ihka oikeita töitäkin. Pääasiassa Elli hoitaa tällä hetkellä eniten meidän hommia, koska minulla ja Tiia-Marialla on palkkatyöt tämän kaiken lisäksi hoidettavanamme.



Vielä kerran, oon niin onnellinen meistä ja meidän pienestä, mutta sitäkin sisukkaammasta tiimistä. Ylpeä siitä, mitä jo tähän mennessä ollaan saatu aikaan enkä millään malta odottaa mitä kaikkea saadaan vielä tällä kokoonpanolla toteutettua. Arvostan näissä kahdessa ihan käsittämätöntä pitkäjänteisyyttä, työmoraalia ja sellasta tekemisen meininkiä. Tähän kun vielä upottaa oman suuruuden hulluuden, voin luvata, että lopputulos tulee olemaan aika iso. En olisi missään nimessä lähtenyt tähän hommaan yksin ja olen enemmän kuin onnellinen siitä, että ei tarvinnut. Näiden kanssa työskentely on kivaa ja töiden äärelle palaaminen on aina yhtä motivoivaa ja innostavaa. Näin sen pitää ollakin.

Ihan huippua jos jaksoit lukea loppuun asti! Ja jos jotain tai mitä tahansa kysyttävää herää, voit laittaa meille tosiaan suoraan mailia tai kysästä vaikka kommenttiboksissa. Lupaan, että kaikkeen löydetään kyllä vastaus.





Tykkää-merkinnät

Kommentit