Kosmetiikkafiilistelyä arjessa ja sen yläpuolella

*kaupallisessa yhteistyössä Bangerhead


Heippa sinne ruudun toiselle puolelle!

Toivottavasti oot pysyny mieli virkeänä ankeasta harmaudesta, sateista ja pimeydestä huolimatta. Tää marraskuu on kyllä ehkä kuukausista turhin. Ei tapahdu yhtään mitään. Yleensä kiire ja dedikset paukkuu niin töissä kuin sen ulkopuolisissakin asioissa. Kesä on kaukana historiassa, seuraavaan on vähintään yhtä pitkä matka ja joululomakin on vielä saavuttamattomissa. Stressi näkyy, kuuluu ja tuntuu. Kaikki pöpöt jyllää tähän vuodenaikaan ja etenkin tässä koronatilanteessa flunssan oireet pakottaa herkästi jäämään kotikaranteeniin. Tätä sen enempää synkistelemättä, todella ankeaa aikaa kaikinpuolin, sanon minä.

Meillä tähän kaikenmaailman kaaokseen on lisätty kirsikaksi listan kärkeen muuttopuuhat. Tämän kuun lopussa ollaankin jo uudessa osoitteessa, ja siitä lisää myöhemmin. Voit kuitenkin vaan uskoa, että nyt pitää kerätä hymyjä ja hyvää fiilistä kaikesta, mistä vaan voikin. Ja jakaa sitä myöskin ympärille jos suinkin siihen riittää energiaa. Lahjoitettu hymy on nyt kultaakin kalliimpaa.
Mulle tällä hetkellä mielettömän tärkeää on myös ne omat pienet hetket asioiden parissa, joista nautin ja jossa pääsen arkea hetkeksi pakoon. Yritän päivittäin säästää hetken edes illasta lapsen mentyä nukkumaan vain ja ainoastaan itselleni. Tai no, pidän siitä omasta ajasta oikeastaan ihan kynsin ja hampain kiinni. Tiedän tarvitsevani juuri nyt paljon enemmän aikaa päivistä palautumiseen ja mieluusti sen itselleni tarjoan mahdollisuuksien mukaan. Kropan ja mielen pyytäessä lepoa, kannattaa pitää korvat höröllä. Olisi aika huippuhomma laittaa jakoon kaikki piristyskeinot kaamokseen kommenttiboksissa postauksen alaosassa. Tällaisena aikana ei vaan voi olla liikaa keinoja itsestä huolehtimiseen. Siksipä ajattelinkin, että avaan tällä kertaa vähän toisenlaista puolta musta ja mun mieltymyksistä.

Huomioithan, että postauksen tarkoitus ei ole hätistellä sinua ostamaan kosmetiikkaa, vaan kannustaa löytämään oikeat tuotteet ja tarjota vinkkejä henkilökohtaisen kokemuksen pohjalta. Mikään materia ei ole velkaantumisen arvoista. Eikä kaapit täynnä kosmetiikkaa tuskin tee kenestäkään sen onnellisempaa ihmistä. Pidetään järki päässä, mutta muistetaan myös pitää itsestämme huolta ja oman talouden salliessa, on hemmottelu oikein hyvä idea.


Minä ja kosmetiikka


Mun suhteeseen kosmetiikan kanssa yhdistyy selkeästi oma aika, arkea pakoilu ja päivään valmistautuminen. Siinä missä rakastan pikaisia ja yksinkertaisia arkirutiineja, rakastan myös ajan kanssa laittautumista pienistä ja suurista syistä. Puolituntinen arki-illasta perusrutiineille tai tunteroinen viikonloppumenoja varten laittautumiseen, molemmat yhtä merkittäviä juttuja. Näissä hetkissä mulla on muuten aina mukana myös musiikki ja monesti harhaudun vaan jammailemaan kesken kaiken. Puhumattakaan konsertista, jota käyn läpi suihkussa shampoiden ja hoitoaineiden kanssa läträtessä yksin kotona, haha! Ja miten paljon siitä onkaan apua, että voi käyttää aamussa hetken rauhassa vain ja ainoastaan itseensä ja kohdata vasta sitten mahdollisesti nyrpeän viisivuotiaan makkarin ovella ja kaikki muut aamun haasteet.

Oon kuitenkin oppinut siihen, että koko kylppäriä ei tarvitse täyttää kosmetiikalla. Sen sijaan pyrin löytämään aina tuotteet joista oikeesti pidän ja jotka oikeesti myös toimii. Hyvänä esimerkkinä ehkä se, että vasta pari vuotta sitten otin käyttööni hiustenhoidossa muutakin kuin shampoon ja hoitoaineen.
Rahaa käytän aika vaihtelevasti kosmetiikkaan, keskivertaisesti parikymppiä kuukaudessa. Oon aikamoinen alehaukka ja ostan tuotteita varastoon jos löydän jotain jo käyttämääni tuotetta alesta. Enkä juurikaan käytä mitään kalliimpia kosmetiikkamerkkejä, kun pienempikin summa riittää. Voihan se toki olla, että ikä saattaa tähän vaikuttaa ja kulutustottumukset muuttuu.

All in all, rakastan näyttää ja tuoksua hyvältä. Mikään ei oo oikeasti parempaa kuin itsevarma fiilis kotoa lähtiessä. Ja kyllä mulla rehellisesti on itsevarmempi fiilis silloin, kun silmät on korostettu eikä kasvot ole kalpeat kaikkine kirjavine virheineen, hiukset on laitettu ja kynnetkin siistit. Ketään ei onneksi tarvitse määritellä esimerkiksi meikin käyttämisen määrän suhteen vaan sun oma fiilis susta näyttää varmasti hyvältä ulospäin just sillon kuin itsekin tunnet niin. Ja loppupeleissä, sehän juuri on kaiken suola.



Arkiruniiteista ja kosmetiikasta


Mun hyllystä löytyy aina perustuotteet - hiusnaamio, hiusten hoitoaine, ns. arkishampoo (uusia termejä pukkaa) ja syväpuhdistava shampoo. Kosteisiin hiuksiin jätän yleensä vielä hiusöljyn tai -seerumin. Hiukset on kirjaimellisesti mun kruunu, ja valehtelisin jos väittäisin, ettei tänä keväänä kärsityistä hiuspohjan ongelmista hiustenlähtöineen olisi aiheutunut lovea itsetuntoon. Värjäykset ja kaikki ylimääräiset kommervenkit on saaneet jäädä ja oon yrittänyt löytää toimivia tuotteita hiuspohjan kunnon parantamiseksi. Hiuspohjan kuntoon on auttanut Sim Sensitiven, system 4 -tuotesarjan shampoot sekä Vichyn Decros -tuotesarjan shampoot. Pitkät latvat sen sijaan kaipaavat todella paljon kosteutusta näyttäkseen hyvältä ja tähän vuodenaikaan sähköisyyttä saa hillittyä näppärästi esimerkiksi hiusöljyllä. Hiusöljyssä olen tykästynyt Elevenin tuotteisiin.

Ihonhoidossa kunnon kasvojen puhdistus konjac-sienellä päivittäin ja kosteutus kasvovedellä ja voiteilla aamuin illoin on ihan ehdottomia mun iholle. Painottaen etenkin kosteutusta. Tällä hetkellä ihan perusjutuilla oon saanut ihon pysymään siistinä. Mulla on couperosa -iho, joka on herkkä ja paikoitellen rasvoittuva, paikoitellen kuiva. Ja paheenani on ronklia esimerkiksi mustapäitä kynsillä. Ei, ei ja vielä kerran - EI, älkää ottako mallia. Pitäisi ehkä vihdoin ja viimein alkaa harrastaa säännöllisiä käyntejä kasvohoidossa. Joku aika sitten kärsin todella huonosta ihosta, jonka oletan aiheutuneen suoliston sairaudesta. Iho on kyllä yksi palapeli ja kuka oikeasti tietää, mikä milloinkin sen kuntoon vaikuttaa.
Ootko muuten testannut vielä The Ordinaryn tuotteita? Iso peukku niille! Meidän yhteinen taival on vasta alussa, mutta oon erittäin vaikuttunut. Couperosa iho on tasainen ja pysyy kevyesti kosteutettuna. Tällä hetkellä mun kaapista löytyy hyaluronihappo ja sen kaverina kosteuttava seerumi. Voin kertoa, että toimii.

Yksi ainakin omaan fiilikseen merkittävästi vaikuttava asia on myös itseruskettavan käyttäminen. Tämä on yksi rulianssi imeytymisen ja nätin värin ylläpitämisen kanssa, mutta ehdottomasti sen arvoista jos päivetyksen tuntua kaipaa. Olen kokeillut vaikka sun mitä merkkejä, ja parhaimmaksi olen kokenut Vita Liberatan Invisi Foaming Tan Water -voiteen. Hinta on minun mielestä arkiseen käyttöön aika suolainen ja olenkin todennut hyväksi arkikäytössä Australian Glow -moussen, joka on myös puolet edullisempi. Kropan ihon kosteuttamiseen käytössä on apteekin perusvoiteet ja aina yhtä toimiva Nivean sininen peltikansinen voide. Kuorimiseen käytän milloin mitäkin, mikä hyvältä tuoksuu, heh.



Vaikka kotona ei tulekaan arkisin etätöiden ansiosta tai vuoksi meikattua, olen aika fanaattinen kynsistä ja niiden laittamisesta. Rehellisesti vihaan kynsien viilausta ja muita "huoltotoimenpiteitä", lakkaus lukuunottaen. Mutta se lopputulos! Loppupeleissä niin pieni ja varmasti jonkun mielestä turhamainen asia, mutta mulle iso juttu.
Olen nyt useamman vuoden käyttänyt Essien lakkoja ja ollut niihin tosi tyytyväinen. Mulla itselläni on vahvat kynnet, eikä ne oikeastaan juurikaan katkeile, kun vaan pitää niissä arkeen sopivan mitan. Kammoksun ajatusta mun pitkistä sormista tönkkökynsillä, joten oikeastaan aina säilytän kynsissä erottuvan pituuden. Essien lakat myös pysyvät useamman viikon hyvännäköisinä lohkeilematta enkä ole huomannut kynnen kuluvan tai liuskottuvan jatkuvasta lakkaamisesta huolimatta. Alus- ja päällyslakka tosin on ihan must have, kun puhutaan kestävästä kotilakkauksesta. Värien suhteen oon tarkka, ja kaapista löytyy kaikki punaisen sävyt aina violetihtavampaan päin. Bangerheadilta tilasin testiin kuvissakin näkyvän Essien Gel Couture -lakan sävyssä "Smokin hot". Ja tää oli kyllä nappivalinta syksyä ajatellen värinsä puolesta.



Meikkirutiineista ja -merkeistä


En ole juurikaan tuonut somekanavissa esille sitä, että mussa todella on myös tällainen kosmetiikan hypistelijä -puoli. Rakastan testailla uusia tuotteita ja toteuttaa itseäni meikkaamisen avulla. Eikä tosiaan unohdeta sitä puolta, miten terapeuttinen hetki itse meikkaaminen musiikit korvilla voi olla. Oon ehdottomasti sitä mieltä, ettei kiva meikki tarvitse hyvältä näyttääkseen tai onnistuakseen ammattitaitoa. Päinvastoin. On ihan huippua, että tuotteita löytyy nykyään joka lähtöön! Mun lemppareita meikissä on ehdottomasti lämpimät, tummat ja syvät sävyt. Mun meikkilaatikon avaamalla voi nähdä, että NYX:n tuotteet on ottaneet selkeästi vallan. Paria ikilempparia toisilta merkeiltä unohtamatta. Hinta-laatusuhdehan on NYX:n tuotteissa ihan kohdallaan enkä usko olevani ainoa tätä mieltä. Arkimeikissä toimii ihan perus meikkivoide, varjostukset, kulmageeli ja ripsiväri. Muista syistä laittautuessa voi lista venyä vähän liian pitäksi, joten ei edes lähdetä siihen!

Kestävään meikkipohjaan käytän yleensä:
- primer, uutena lempparina NYX:n Stuodio Perfect Photo-loving Primer
- concealer, myöskin NYX:n Color Correcting -paletti
- meikkivoide, Lumenen Blur sävyssä 1
- highlighter, kuvissa NYX:n Liquid Illuminator sävyssä Sunbeam

Loppusilaukseen käytän:
- varjostukseenNYX:n Highlight&Contour Pro Palette
- meikkipohjan kiinnittämiseen NYX:n HD Studio Photogenic Finishing Powder

Kulmakarvojen muotoiluun käytän:
- NYX:n Eyebrow Powder Pencil sävyssä Soft Brown
- NYX:n Tinted Brow Mascara sävyssä Brunette

Silmämeikkiin käytän:
- aina lämpimän sävyisiä luomivärejä, esimerkiksi NYX:n luomiväriä sävyssä Heat Chaleur
- silloin tällöin rajauksissa NYX:n Epic Ink Liner
- aina vedenkestävää ripsiväriä, tässä meikissä NYX:n Worth The Hype

Huulimeikkiin käytän:
- Essencen Soft Contouring -kynää (sävystä ei hajuakaan) ja yleensä mun meikistä voi bongata huulipunan. Tässä meikissä käytin NYX:n Powder Lip Creamia sävyssä Detention.



Yhteistyön tiimoilta tilasin itselleni myös ensimmäistä kertaa ikinä (jep) Bangerheadilta sivellinsetin, johon kuului Real Techniquesin neljä (jo lemppariksi muodostunutta) meikkisivellintä sekä meikkisieni. Täytyy sanoa, että turhan pitkään kituuttelin menemään mun sieltä täältä kerräillyllä epämääräisellä kokoelmalla. Tästä kokoelmasta monta vuotta käytössä on ollut esimerkiksi matkakokoinen (älä kysy) sivellin highlighterin käyttöä varten. Haha, olkoon tämä opetus siitä, että kaikkea ei välttämättä oikeasti tarvitse. Edes meikatessa. Jo olemassa olevia tuotteita voi hyvin hyödyntää ja käyttötarkoitusta soveltaa. Vinkkivitosena kerrottakoon, että käytän esimerkiksi contourpalettia luomivärien luomiseen ja joskus myös huulipunaa samaiseen tarkoitukseen.



Vahvoille hiuksille


Hiuksissa aiemmin mainitsemieni tuotteiden lisäksi uutena tuttavuutena suolasuihke, jonka käyttöön ihastuin välittömästi. Antaa kivasti tekstuuria, mutta on sopivan kevyt ja saa myös tämän kuihtuneen harjan näyttämään hyvältä. Osiksen suolasuihkeelle annan kyllä jokaisen ääneni. Täyttää yllä luetellut kriteerit, eikä ole liian vahvan tuoksuinen. Osiksen hiuslakkaa unohtamatta, pitävyydeltään valitsen yleensä vahvimman. Koko tuotesarja on mun ehdoton lemppari, ollut sitä niin monta vuotta kuin jaksan muistaa. Mun hiustenlaatu on aika liukas ja vahva, joten sitä on vaikea saada hallintaan markettituotteilla. Ja vaikka hetkeksi saisikin, ei voida puhua koko päivää kestävästä ratkaisusta. Vihaan tuotteiden jatkuvaa lisäystä ja varsinkin hiuslakan suihkuttelu saa lähinnä tukehtumaan ja siitä saatu lopputulos on aika kamala geelikypärä.
Muutoin muotoilutuotteita käytän todella vähän ja niistä ei ole mitään ehdottomia lemppareita. Silloin, kun jotain tarvitsen niin ostan aika summamutikassa jotain, ellei kaapista jo löydy vanhojen jämiä. En ole todellakaan ammattilainen, mutta kestävän kampauksen saamiseksi muotovaahto kosteisiin hiuksiin on must. Merkin jo tiedättekin.



Tuoksulla on väliä


Mitä tuoksuihin tulee, lempparin löydyttyä käytän sitä yleensä niin kauan, kunnes löydän uuden lempparin. Tähän on nyt kuitenkin tullut osittainen poikkeus, koska olen ra-kas-tu-nut tähän YSL:n Black Opiumiin. En vaan saa tarpeekseni tästä tuoksusta. Muistan, kun tämän tullessa kauppoihin olin ystäväni kanssa "vaan kiertelemässä" ja pitkästä aikaa testailemassa tuoksuja. Ja se jos mikä oli rakkautta ensinuuhkaisulla. Tuoksu, joka on niin mua kuin voi mikään olla - aistikas, ei yhtään liian makea ja tarpeeksi tumma. Tästä Black Opiumista oon testannut oikeastaan kaikki variaatot ja nyt viimeisimmäksi tilasin yhteistyön tiimoilta perustuoksun kevyempänä EdT:nä. Tästäkin tykkään, mutta tykkään vielä enemmän siitä, että tuoksu saa olla aika syvä ja kestää päivän menon ja melskeen. Tämä menee kuitenkin arjessa ja on aavistuksen verran freshimpi kuin sama EdP:nä.
Mutta joo, tykkään tuoksuista mutta erityisherkkyyden ja migreenin vuoksi olen niistä todella tarkka. Sopivan tuoksun löytäminen on hankalaa, kun huono olo tulee heti hajuaistin ylikuormittuessa ja vähänkin vääränlainen tuoksu liiallisena annoksena saa oksennuksen kurkkuun. Joten jos tapaan ihmisen, jonka tuoksu saa sukat pyörimään jaloissa samantien, oon vakuuttunut. Ihmisen, jonka tuoksu saa vaikuttumaan ja aistit heräämään (ilman migreeniä), on vaan pakko olla kiinnostava.



Mikäli kosmetiikka on myös sulle jollain asteella tärkeää, haluaisit yllättää vaikka ystävän tai ihan vaan hemmotella itseäsi näin joulun lähestyessä niin hipsipäs allekirjoittaneen Instagram -tilille @emiliaveronika. Bongaa feedistä kuvakollaasi tässä postauksessa esiityvistä kuvista, niin voit kommenttiosiossa osallistua yhteistyössä Bangerheadin kanssa toteutettavaan 100 euron lahjakortin arvontaan heidän verkkokauppaansa.
Osallistumisaikaa on tämän viikon sunnuntaihin 6.12.2020.


Ja sitten ei muuta kuin arpaonnea,



Tykkää-merkinnät

Kommentit