ELÄMÄN PITÄÄ TUNTUA JOSSAIN


Juttelin aiemmin tänään mun yhden parhaimman ystävän kanssa. Meillä on tapana naureskella epäonnistumisille, ja elämän kiiltokuville, vetää vakavat asiat leveeksi hymyksi. Olla olematta tärkeilevä. Se on toisinaan tosi terveellistä. Nauraa omille pienille ongelmille, varsinkin sen jälkeen kun ne on suhteutettu isompaan mittakaavaan. Se on myöskin tosi terapeuttista, muistutella itseään siitä, että elämäähän tässä vaan eletään, me kaikki. Ja tulla siihen lopputulokseen, että pitäisi ehkä elää vielä enemmän. Ja nimenomaan enemmän itselleen.



Juteltiin siitä, miten molempien mielestä elämän pitäisi aina tuntua joltain, ollakseen tarpeeksi hyvää ja antoisaa. Juteltiin myös siitä, miten vaikeaa on olla kunnianhimoinen asioissa, jotka ei oikeastaan tunnu miltään ja miten vaikeaa taas on olla haluamatta paljoa asioissa, jotka tuntuu, ja paljon. Oon usein sanonut, että mun on todella vaikeaa motivoida itseäni ulkoisilla palkkioilla, koska ne harvoin oikeasti palkitsee mua riittävästi. Sen sijaan tunnistan kyllä heti asiat, joihin syttyy intohimo ja joita haluaa oikeasti tavoitella. Intohimo auttaa motivoitumaan vähän huonoimmillakin hetkillä, koska jossain odottaa se kultahippu, jonka oon päättänyt saavuttaa. Tuli eteen sitten mitä tahansa.


En halua elää elämää, joka ei tunnu missään. Haluan elää elämää, jota muistellessa ihokarvat nousee pystyyn ja onnenkyyneltä on vaikea pidätellä tipahtamasta. Haluan elää elämää, jossa pystyn aina näkemään asioiden valoisat puolet. Haluan elää elämää, jossa minä voin määrätä enemmän hyvien ja ei-niin-hyvien asioiden suhteesta toisiinsa. Haluan elää elämää, jossa ruoho on aina vihreää omien jalkojen alla. Haluan elää elämää, jossa ei ole juuri esteitä, pelkästään hidasteita. Haluan elää elämää niin, ettei tarvitse laskeskella minuutteja, eikä odotella viikonloppuja tai lomia. Haluan elää elämää, joka on tarpeeksi hyvää nyt.



Haluan aika paljon elämältä, ja siksi on vaikeaa tunnistaa asiat, jotka palvelee mua hetkellistä huumaa pidemmälle. Puhumattakaan siitä, että tekisi aina oikeita valintoja. Teen valintoja helposti hetken mielijohteesta ja sydämellä. Teen valintoja tunteilla. Oon todennut, että löydän oman tieni vaan kokeilemalla kaikkea, mikä vähääkään kiinnostaa. Henkilökohtainen pahin painajainen on elää elämää oravanpyörässä, rutiinien orjana, peläten sitä mikä voisi mennä pieleen. On kai silti olemassa fakta, että elämä ei vaan voi olla aina kivaa ja hyvien fiiliksien siivittämää. On päiviä, kun ei tunnu saavan mistään mitään irti. Ja on myös niitä päiviä, kun kaikki tuntuu surkeelta. Päiviä, kun yrittää vaan suoriutua kaikesta kunnialla. Silloin olisi kuitenkin hyvä muistaa, että suunta voi kuitenkin olla edelleen oikea ja matka jatkuu. Ja jos edelleen epäilyttää, kannattaa ottaa vaikka puhelu kaverille ja naureskella pienille ongelmille.




Mitä sun sunnuntaihin kuuluu?



Tykkää-merkinnät